Avainsanat: sokeritoppa

Koti / Posts tagged "sokeritoppa"

Kesä etenee

Viikkosukellukset siirtyivät seuran hankkiman Helga-veneen vesillelaskun myötä rannalta veneeseen. Veneellä tavoittaakin tutusta Näsijärvestä ihan uusia kohteita ja kohteeseen siirtyminen auringonpaisteessa putputtaessa on oma hauskuutensa. Veneeseen mahtuu hyvin 6 sukeltajaa ja kantavuuden sallima kahdeksankin on tehtävissä, kunhan hiukan miettii tavaroiden sijoittelua.

Ensimmäinen veneestä koettu kohde oli Sokeritoppa, vedenalainen kari suunnilleen Kaupinojan kohdalla kilometrin päässä rannasta. Sukelluspäivänä tuuli oli melko kova ja aallot keikuttivat, mutta ankkuri piti hyvin. Karin laki on tasaisen pyöreä kallio, jonka reunat laskevat loimasti ja sekoittuvat isoihin lohkareisiin, jotka muodostavat jänniä kanjoneita.

Seuraavaksi vallattiin Peronsaari ja sen jälken Allon (Alku) hylky. Näistä ja myöhemmistä viikkosukelluksista lisätietoa seuran sivuilla.

Oma vene pääsi myös järveen ja on toiminut kuten pitääkin. Ensimmäinen matka tehtiin perinteisesti juhannuksen tietämillä Kuruun ja epäperinteisesti matka sujui erittäin hyvässä säässä. Kategoriassa oma vene tapahtui myös pientä laajentumaa, kun hankin kesän aluksi sen pikkuveljeksi kajakin. Sellaista on tehnyt mieli jo pitempään ja hankintapäätöksen sinetöi nyt se, että satamatoimisto avasi Naistenlahteen (kartta) lukollisen kanoottivajan.

Seuraavana ohjelmassa on seuran sukellusretki Norjan Kristiansundiin kesäkuun lopussa.