Avainsanat: mares

Koti / Posts tagged "mares"

Liivi ja kello uimassa

Maresin liivi lennähti Espanjasta Suomeen luvatussa kolmessa päivässä. Hyvin sopivasti, koska pyhien ajaksi katkenneet hallivuorot jatkuivat tänään ja nyt oli ensimmäinen tilaisuus kastella sekä liivi että sukellustietokone

Liivi vaikuttaa tukevalta ja laadukkaalta. En ollut sitä tilatessani tiedostanut, mutta se on myös melko hyvin taiteltava. Koska koko liivin pituinen selkälevy taittuu, liivi menee pituussuunnassa kaksin kerroin ja olkahihnojen lukoilla sen saa pysymään kasassa. Taittuu vielä paremmin, kun irrotettavat painotaskut ottaa pois.

Käyttömukavuuskin on ihan toista luokkaa, kuin kokeilemillani vanhemmilla liiveillä. Selässä oleva rakko ei rajoita liikkumista ja pehmusteidensa ansiosta liivin saa kiristettyä napakaksi paketiksi, joka ei liiku eikä hölsky kääntyillessä. Sain nyt ensimmäistä kertaa tasapainon pituussuunnassa kohdilleen ja pystyin kellumaan vaakasuorassa. Ennen jalat ovat pyrkineet kohti pohjaa. Lisäksi huomasin, että kun liiviin pumppaa sopivasti ilmaa, voi pinnalla kellutella selällään kuin saukko. Tämä oli hyvä ostos.

Mares Hybrid Pure

Painotaskuja on kaksi. Taskussa on punainen kahva, josta sen saa kiskaistua pois tupestaan. Koska toinen puoli taskusta on kovaa muovia, sen saa helposti paikalleen ja lyipainoa ei tarvitse ohjailla tai sovitella. Aika toimivan tuntuinen systeemi: tasku pois, paino paikalleen ja tasku takaisin. Yksinkertaisempaa kuin lyijymötin ujuttaminen kiinteään taskuun saati vyöhön.

Mares Hybrid Pure - irrotettava painotasku irrotettuna

 

Mares Hybrid Pure - irrotettava painotasku paikallaan

Sukellustietokone ei päässyt esittämään ihan parastaan neljän metrin syvyydessä uima-altaassa, mutta tulipahan testattua, että pitää vettä. Muuten ei huomautettavaa, mutta patteri väitti välillä olevansa lopussa. Toivottavasti syynä on vain pitkä varastointi ja uusi kestää yli puoli tuntia. Nyt lämpimään nostettuna kello ei kyllä enää hälytäkään, joten en vaihda patteria ihan vielä.

Suunto DM5 ja Movescount näyttävät sukelluksesta suunnilleen samat tiedot. Syvyysprofiili on se mielenkiintoisin tässä vaiheessa, kun painemittari ei vielä ollut käytössä. Laitan sen paikalleen kun saan omat regulaattorit, lainavarusteisiin sitä ei viitsi ruuvata. 

Suunto_DM5a

Suunto DM5, sukellusloki

 

OSTOS: Liivi ja lamppu

Kirjoitin joulun aikaan seuraavista hankinnoista ja aloitin nyt listan tyhjentämisen omien suositusteni mukaisesti. Varmistin vielä Maresin liivin hinnat eri paikoissa ja Scubastore päätyi taas voittajaksi. Hyvä kevyt matkaliivi ja, jos en nyt jotain ihan oleellista jättänyt huomiotta, sekä absoluuttisesti että ominaisuuksiinsa nähden edullinen. Kalliimmalla liivillä olisi mukana lisää narua ja nippeliä, mikä tarkoittaisi lähinnä lisää painoa. SimplyScuban esittelyvideolta (näillä on video jokaisesta myymästään tuotteesta, ammattimaista touhua) saa hyvän käsityksen liivistä. Toivottavasti vastaa odotuksia.

Toimitus luvattiin jo ensi viikolle keskiviikoksi tai torstaiksi, eli aikaa jää 3-4 arkipäivää. GLS toimittaa n. 25 eurolla ja DHL päivän nopeammin 40 eurolla. Saa nähdä pysyykö toimitusaikalupaus, eivät ole montaa päivää varanneet.

Samalla postimaksulla kulkee muutakin, joten tilasin lisäksi Ikeliten taskulampun. Lampusta löytyi kohtuullisen hyviä arvioita ja hinta sijoittuu luokkaan edullinen. Tämä jää varavaloksi, jos (kun) myöhemmin hommaan isomman valon.

Katselin myös veitsiä, mutta en osannut päättää. Veitsiostoksen voisi jättää fyysiseen kauppaan, jotta pääsee hypistelemään ja voi varmistaa kiinnityksen pitävyyden.

Snorkkeli.netin foorumilla linkitettiin sukelluspulloja myyvään verkkokauppaan gasbottlesdirect.com. Tuolta löytyy aika hyvä tarjouksia. Syvennyn aiheeseen, kunhan olen jutellut jonkun kokeneemman kanssa ja selvittänyt minkä kokoisen pullon haluan. 

Lisäsin Linkit-sivulle tuon pullokaupan ja erinomaisen Wikipedia-artikkelin DIR (Doing it right) -sukellusperiaatteista. Sen verran mitä olen sukellusyhteisöön ennättänyt verkon kautta tutustua, ei yksimielisyys tai avoin suhtautuminen toisten mielipiteisiin ole ensimmäisenä silmille hyppäävä piirre harrastajissa. Artikkeli antaakin hyvän kuvan siitä, miten turvallisuudella voi perustella ihan vastakkaisia käytäntöjä. Muodostan oman mielipiteeni kunhan kerkiän ja kerron sitten, kuka on eniten väärässä. 

Ostettu

Mares Hybrid Pure
scubastore.com, 263 € (2016-01-01)

Ikelite gamma silver
scubastore.com, 56 € (2016-01-01)

Seuraavaksi hankinnassa

Joulun pyhinä on hyvää aikaa tutkia verkkokauppojen tarjonta ja päivittää hankintasuunnitelma. Liivin suhteen olen päätymässä Maresin hybridiin, joka ei ole ihan liivi eikä ihan wingi. Rakko on kuitenkin selässä ja sinne sen hyvin lyhyen kokemuksen perusteella haluan, vaikka wingiä ei nimenomaan suositella aloittelijalle. Haluan kuitenkin.

Regulaattoriseteissä kaksi merkkiä toistuu ylitse muiden: Apeks ja Mares. Seuran varusteissa näkyy paljon Poseidon-merkkiä, mutta en pitänyt sen suutuntumasta enkä hengitysvastuksesta. Regulaattorisetissä Apeks tuntuu nyt johtavan hiukan. 1. vaihe on kuivakammioinen eli ehkä jonkin verran huoltovapaampi, ja letkujen ulostulotorni on kääntyvä.

Mares Abyss 22 ja Abyss 52 ovat hinnaltaan hyvin lähellä toisiaan, mutta 52:ssaon aavistuksen paremmat arvot ja se on hiukan kevyempi.

Maalisuoralla joulukuussa 2015:

Tasapainotusliivi

  1. Mares Pure Hybrid (scubastore.com, 264 €) 

Regulaattorisetti

  1. Apeks XTX50/40 (varuste.net, 490 €)
  2. Maris Abys 52/Abyss Octo (scubastore.com ja varuste.net, 359 € + 170 €)

Painemittari

  1. ei vielä ajatuksia

Pullo

  1. käytettynä tori.fi:stä

Ostos: Märkäpuku

Hallissakin tulee yllättävän äkkiä vilu. Uidessa lämpiää kyllä, mutta sukeltaessa lillutaan lähinnä paikallaan tai korkeintaan livutaan majesteettisesti. Lisäksi varusteet on mukavampi pukea jonkun vaatteen päälle, eikä märkäpuku ole märkänä niin inhan tuntuinen kuin puuvillapaita. Tiukempi tekninen aluspaita toimii parhaiten, jos märkäpukua ei ole.

Opittu

  • hallipuvuksi kannattaa valita ohuehko puku. Muutamalla kympillä saa ihan kelvollisen vaatteen ja suuremmat satsaukset voi jättää ulkona käytettävään märkä- tai kuivapukuun. Hintaluokka nousee silloin kuitenkin 500-1000 euron tasolle
  • lämmön lisäksi puku tuottaa iloa myös niin, että sen jättää kylpyhuoneeseen roikkumaan ja käy sitten yöllä säikähtämässä

Ostettu

Mares shorty manta 2.2 mm man
45 euroa, scubastore

Ostos: Räpylät

Räpylät ovat joko avokantaiset tai umpinaiset. Avokantaisissa on etuna se, että niitä voi käyttää kuivapuvun kenkien kanssa. Toisaalta avokantaisia on pakkokin käyttää ainakin paksujen sukkien kanssa, mutten hihna hiertää kantapään auki.

Umpiräpylät on helppo sujauttaa paljaaseen jalkaan, mutta ilman sukkaa joku varpaan kulma tuppaa hiertymään rikki. Kannattaa miettiä myös sitä vaihetta, kun sukellus siirtyy altaasta ulos. Rannalla voi olla käpy ja jonkinlaiset pienet tossut voi olla kiva pitää jalassa. 

Omat avokantaiset Mareksen halliräpylät sopivat ohuen neopreenisukan kanssa omaan jalkaan paljon paremmin kuin kokeilemani umpikantaiset.

Opittu

  • vaikuttaa olevan aika yleinen mielipide, että ainoat oikeat räpylät ovat Scubapron Jetfinit (kuvat Googlessa). Näissäkin voi mennä vikaan, varmista että ostat räpylät jousikiinnityksellä
  • kokeile umpiräpylöitä ennen ostopäätöstä. Istuvuus paljaassa jalassa on aika herkkää

Ostettu

Mares x-one s blue fin
24 euroa, scubastore.com  

Ostos: Maski

Käytän voimakkuudeltaan melko mietoja silmälaseja, mutta hajataiton takia tarvitsen niitä normaalisti koko ajan. Ajattelin kuitenkin kokeilla ensin linsseillä ilman voimakkuuksia ja tuntuu siltä, että pärjään näillä. Vesi taittaa sen verran eri tavalla, että virhe näyttää kompensoituvan.

Yleinen mielipide näyttää olevan, että yksinkertainen snorkkeli ilman mitään venttiileitä on paras. Kokeilen nyt kuitenkin ensin tuollaisella supermallilla, jos ei päästä vettä putken päästä sisään.

Opittu

  • Kokeile ensin maskilla ilman vahvuuksia, vaikka käyttäisit silmälaseja
  • Kaksilinssinen maski on vaivattomampi käsitellä, yksilinssinen hajoaa helpommin taitettaessa. 
  • Silikoni voi olla värillinen tai väritön, kannattaa kokeilla kummasta pitää enemmän. Mustalla maskilla et näe sivuille yhtään, läpinäkyvällä erotat hahmoja silmänurkasta
  • Snorkkeli kannattaa puhaltaa tyhjäksi jo veden alla juuri ennen pintaan nousua. Pinnan päällä putkellinen on raskas puhaltaa. Joissakin malleissa vesi tulee ulos putken alapään läppäventtiilistä.

Ostettu

Maski Mares one vision white/black
44 euroa, scubastore.com 

Snorkkeli Mares ergo dry white   
28 euroa, scubastore.com 

Ostos: Neopreenisukat

Sukat liittyvät räpylähankintaan

Opittua

  • Neopreeni lämmittää hyvin. Osta hallikäyttöä varten riittävän ohut sukkapari ja paksumpia sitä mukaa kun tarvitset. Tai ehkä hommaat seuraavaksi neopreenikengät, joissa on hiukan pohjakuviota

Ostettu

Mares 3 mm
XXL, 25 euroa (2015-11)