Avainsanat: kaukajärvi

Koti / Posts tagged "kaukajärvi"

Synttäreitä ja sukelluksia

Scuba Libre juhli 30-vuotisiaan Pälkäneellä. Ennen pääjoukon saapumista vietettiin aikaa harjanvarressa, kannettiin sikaa (puolikasta) saunaan ja pystyteltiin puitteita. Varmaan liittyy siihen, että sukelluksessa on joka tapauksessa aina kauhea kasa tavaraa rahdattavana johonkin suuntaan, mutta kaluston siirtely tuntuu näissä kokoontumisissa sujuvan huomattavan helposti. Vartin taukoa varten voi hyvin pystyttää kelohonkamökin, kun jollakin on kuitenkin sopivasti hirsiä mukana. 

Ennen ruokailua ja paljuilua pulahdettiin viereiseen Pintele-järveen. Aika tasaista mutapohjaa, mutta katseltavana olisi isoja ahvenia ja valtavat määrät simpukoita.

Sukellusloki, la 10.9.2016

  • kesto 41 min
  • maksimisyvyys 11,0 m
  • veden lämpö (maksimisyvyydessä) 14 C
  • SAC 17,9 l / min 

Yhdistystoiminnalle epätyypillisesti kukaan ei pitänyt puheita tai esitellyt talousarviota. Keskityimme syömään sikaa, mikä oli oikein sopiva ohjelma. Mainio savusauna ja palju sopivat hyvin viilenevään iltaan. Itse lähdin jo saman päivän aikana kotimatkalle, mutta aika moni kuului jatkaneen ihan iltauutisiin saakka.

Scuba libre 30-v

Seuraavan viikon viikkosukellus tehtiin Kaukajärveen Bandidosin rannasta. Edellinen Kaukajärven käynti oli vähän sakkainen, mutta nyt kirkas järvi pääsi kunnolla oikeuksiinsa. Kaloja ja kivoja leviä oli ihan katsottavaksi asti. Pohjassa tavattiin myös kookas rapu, joka peruutteli ensin hillityn rauhallisesti, mutta ampaisi koskettaessa matkoihinsa kuin torpedo. En ole tajunnutkaan, että ne voivat liikkua noin vauhdikkaasti.

Selkeä pohja ja pohjaan viritetyt köydet helpottivat suunnistusta niin paljon, että onnistuimme poikkeuksellisesti rantautumaan täsmälleen lähtöpaikassa. Oikein mainio sukellus ja hyvä näkyvyys, vaikka kuvat näyttävätkin aika sumuisilta.

Päädyin kuitenkin korvaamaan kaksiosaisen aluspuvun haalarilla, kun halvalla sai Facebookin sukellusvälineryhmästä. Onhan haalari aika helppo ja liukas ulkopinta auttaa pukemisessa, eli eiköhän mennä tällä. Nostetta oli kyllä varsin paljon ja ensimmäiset pari metriä joutui uimaan kohti pohjaa. Pitänee lisätä pari kiloa painoja.

Kaukajärvi 2016-09-15

Sukellusloki, to 15.9.2016

  • kesto 37 min
  • maksimisyvyys 6,7 m
  • veden lämpö (maksimisyvyydessä) 15 C
  • SAC — l / min (ei painemittaria)

OSTOS: Tukialus Tico

Sukelluksessa on muiden hyvien puolien lisäksi mukavaa se, että sitä voi harrastaa vedessä. Kesäinen järvi tai mikä tahansa vesiallas on kiva katsella ja paranee vaan, kun sitä pääsee kurkkimaan vähän eri kohdista. Tähän tarkoitukseen hankin heinäkuun puolella veneen Näsijärvelle. Sukellustukikohtana sitä ei ole vielä koestettu, mutta ehditään kyllä vielä näillä lumilla.

Tico on rungoltaan Kala-Kalle 24 ja 13 hv Volvo Pentan moottori kiidättää sen parhaimmillaan noin 6 solmun (11 km/h) huippunopeuteen. Heinäkuun aikana vene on putputtanut yhteensä noin 35 tuntia, joten ei se ainakaan ihan heti hajonnut. Hitaalla veneellä liikkumisessa on ihan omanlaisensa tunnelma ja kun veneilytaustaa ei ole, niin harkinta-aikakin on ihan hyvä. Mitään ei tapahdu niin nopeasti, ettei ehtisi goolettaa vastausta. Tämän kesän ehdoton suosikki on ollut ”täsmäsää siilinkari”.

Sitten viime bloggauksen on kertynyt vain yksi sukellus. Kävimme tänään Kaukajärvessä pohjois-rannalla mattolaiturin rannassa. Vesi oli melkoisen sameaa, mutta se johtui kyllä pääasiassa sukeltajien nostattamasta lietteestä. Ei ollut Kaukajärven syy. 

Sukellusloki, to 11.8.2016

  • kesto 29 min
  • maksimisyvyys 11,7 m
  • veden lämpö (maksimisyvyydessä) 11 C
  • SAC 23,9 l / min

Tukialus Tico